Rasvansiirto
Rasvansiirrolla voidaan suurentaa ja muotoilla pakaroita, suurentaa rintoja, tasata rintaepäsymmetrioita, muotoilla vartaloa, korjata arpia, palauttaa kasvojen menetettyä tilavuutta ja nuorekkuutta, häivyttää ihon värivirheitä, tummia silmäalusia jne. Siirrettävä rasva sisältää itse tilavuutta tuovan rasvan lisäksi rasvakudoslähtöisiä kantasoluja ja välittäjäaineita, jotka elävöittävät kudoksia ja parhaimmillaan korjaavat myös kudosvaurioita.
Toimenpiteen tarkka arvio hintoineen annetaan lääkärin vastaanotolla tehdyn toimenpidesuunnitelman jälkeen.
Rasvansiirrolla vartalon esteettinen korjaus
Raskaus, ikääntyminen, painonnousu tai lasku voivat aiheuttaa ihon venymistä ja veltostumista. Rasvansiirrolla voidaan korjata kyseisiä ongelmia. Rasvansiirrolla voidaan siirtää esimerkiksi rasvaa rintoihin tai pakaroihin. Rasva siirretään halutuilta alueilta esimerkiksi kyljistä tai vatsasta. Rasva siirretäänkin yleisesti alueilta, joissa rasvaa on paljon jolloin rasvaimusta ei jää jälkeä. Siirretystä rasvasta jää yleensä jäljelle noin puolet. Tämän vuoksi on suositeltavaa, että kohdealueelle tehdään kaksi toimenpidettä puolen vuoden välein.
Toimenpide
Rasvansiirto alkaa rasvaimulla. Rasvaimussa otetaan talteen haluttu rasva ja se eritellään rasvaimussa käytetystä nesteestä. Seuraavassa vaiheessa kohdealueelle tehdään pienet haavat ja rasvasolut siirretään halutulle alueelle. Rasvasiirron jälkeen haavat suljetaan teipeillä ja ompeleilla. Rasvaimun jälkeen kohdealueella käytetään tuki vaatetta noin 3-6 viikon ajan. Rasvansiirto-aluetta ei saa puristaa noin neljään viikkoon ja esimerkiksi rintojen alueella ei saa käyttää rintaliivejä.
Kenelle rasvansiirto sopii?
Rasvansiirto toimii erityisen hyvin löysässä ja hyvän verenkierron omaavan kudoksessa. Rasvaa on oltava myös tarpeeksi, jotta rasvansiirto voidaan tehdä tarvittaessa monta kertaa. Esimerkiksi jos rasvansiirron kohdealue on arpialue tai tiukkaihoinen rinta, niin on rasvansiirto suotavaa tehdä muutaman kerran. Toisella rasvansiirto kerralla rasvaa jää yleisesti kohdealueelle enemmän, sillä ensimmäisen rasvansiirron jälkeen alue pehmenee ja verenkierto vilkastuu. Mitä paksumpi rasvakudos on, niin sitä paremmin sinne mahtuu rasvasiirrettä ja toimenpiteen tulos on yleisesti parempi. Ohueeseen kudokseen mahtuu kerralla vähemmän rasvasiirrettä ja toimenpiteitä saatetaan tarvita useampi.